Esiintyjät
CMAD:ssa on tänäkin vuonna timanttiset esiintyjät!

Valtteri Färkkilä
Valtteri Färkkilä on auttanut Meltwaterin asiakkaita 7 vuoden ajan kehittämään sosiaalisen ja ansaitun median operatiivista toimintaa sekä mittaamista. Hän vastaa myös Meltwaterin API-rajapinnan liiketoiminnan kehittämisestä Suomessa. Valtteri on myös ollut starttaamassa Zalandon Suomen verkkokauppaa ja toiminut yrittäjänä teknologia-alalla ja myynnin konsultoinnissa.

Riikka Harmaala
Viestintästrategi ja sisällöntuottaja Riikka Harmaala on työskennellyt pitkän uransa aikana paitsi digimarkkinointiin erikoistuneessa toimistossa että in-housena erilaisissa organisaatioissa. Strategisen viestinnän ohjaamisen kysymysten hän on nähnyt nousevan esiin varsin samanlaisina alasta ja organisaatiosta riippumatta. Puheenvuorossaan Riikka kertoo näkemyksiään strategian implementoinnista sosiaalisessa mediassa.

Johanna Janhonen
Johanna Janhonen on CMADFI-tapahtuman äiti, joka orkestroi järjestelytoimikuntaa ja osallistaa some- ja yhteisömanagereita ideoimaan tapahtumaa. Piilotettu aarre -yrityksensä kautta hän auttaa yksityishenkilöitä ja organisaatioita löytämään somesta piilotettuja aarteita somekoulutuksissa ja -työpajoissa, joissa mietitään mm. somestrategioita, sisältökonsepteja ja brändäystä. Hän on myös Suomen tuotteliain Wikipedian kaupallinen päivittäjä, verkkokauppias, tilastotieteilijä ja Playmobil-fani.

Juha Karhu
Juha Karhu toimii Senior Social Media Specialistina sosiaalisen median toimisto MySomella. Kaiken kokeneelta somekonkarilta irtoaa tietoa, taitoa ja nippelivinkkejä aina aurinkoisella asenteella. Juha tuottaa ja kouluttaa sosiaalisen median markkinointia työssään MySomella sekä toimii pääkouluttajana Otavan Opiston Somemanageri-kursseilla – Juhan ammattitaidosta ovat päässeet nauttimaan sadat ihmiset eri toimialoilta!

Valtteri Karjula
Valtteri Karjula toimii rakennusalan yrityksen Perustavan markkinointipäällikkönä. Ennen nykyistä tehtävää Valtteri toimi yrityksen hallituksessa ulkopuolisena jäsenenä. Hänellä on kokemusta inhouse-markkinoinnin tekemisestä sekä myynnin ja markkinoinnin konkreettisesta yhteispelistä. Valtteri kertoo olevansa puhdas diginatiivi, joka ei tee pesäeroa internetin ja oikean elämän välillä.

Kati Keronen
Strategisen viestinnän uudistaja, sisältöstrategia-aiheisista kirjoistaan tunnettu ja palkittu tietokirjailija (Johdata asiakkaasi verkkoon, 2013) & Sisältöstrategia, 2019) sekä rakastettu kouluttaja Kati Keronen tuo mukanaan uudistumisen tuulia. Hän tietää, että onnistuminen on tulosta hyvin johdetusta yhteispelistä. Tämä nostaa viestinnän yhdeksi keskeisimmistä kyvykkyyksistä organisaatiossa kuin organisaatiossa.
Katilla on takanaan menestyksekäs ura niin viestinnän ja markkinoinnin asiantuntijana kuin liiketoimintojen johtajanakin. Vuonna 2019 Kati teki irtioton ja perusti viestintäkyvykkyyksien uudistamiseen keskittyvän asiantuntijatalo Valoria Oy:n. Valoria kutsuu kaikki johtamis- ja strategiaviestinnän uudistamisesta kiinnostuneet maksuttomaan Strategiasta viestimässä -LinkedIn-verkostoon.

Elina Koivumäki
”Laulavana lakinaisenakin” tunnettu juristiyrittäjä Elina Koivumäki on 20 vuoden ajan neuvonut työkseen organisaatioita myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja somen juridiikassa. Elina toimi 17 vuoden ajan asianajomaailmassa, kunnes 2016 luopui osakkuudesta, irtisanoutui ja perusti oman Lexperience Oy -yhtiönsä ja samalla laajensi tekemistään juridiikasta myös mm. asiantuntijabrändäyksen ja mentoroinnin aloille. Vuodesta 2018 Elina on lisäksi toiminut co-founderina uudessa GROWPOLIS-startupissa. Tietokirjailijana teossarjastaanMarkkinointijuridiikka palkittu Elina on päivätöidensä rinnalla enkelisijoittajana mm. Kyrö Distillery Companyssä, Tapahtumahotelli Huoneessa, Taiga Chocolatessa, Naavassa sekä Learning Intelligence Group LIG:ssä.

Miia Kosonen
Miia Kosonen toimii tietojohtamisen tutkimuspäällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Xamkissa. Vapaalla hän luotsaa tutkimuksen asiantuntijoiden omaa urayhteisöä, Tohtoriverkostoa. Miia on varhaisimpia verkkoyhteisöjen ja -yhteisöllisyyden tutkijoita Suomessa. Sosiaalisesta mediasta Miian löytää varmimmin Twitteristä. Kissat Rauno ja Irina ovat hänen puolestaan Instagramissa.

Olli Marjalaakso
Olli Marjalaakso on hallinnon, myynnin ja markkinoinnin hybridivaikuttaja. Vaikuttamisen tantereina ovat viimeisen 13 vuoden aikana olleet niin julkinen kuin yksityinenkin sektori. Hänellä on kokemusta muun muassa kahden kasvuyrityksen myynnin ja markkinoinnin johtamisesta ja kehittämisestä, Kuntaliitosta ja kolmesta kehitysyhtiöstä. Erityisen paljon Olli hurmaantuu kuntamarkkinoinnista ja nykyisestä työstään Mikkeli-myyjänä MikseiMikkelissä. Lisäksi voit löytää tämän savolaistuneen varsinaissuomalaisen laulavana harrastenäyttelijänä Koirakiven kesäteatterin lavalta.

Laura Niemi
Asiakaslähtöisen viestinnän moniosaaja, viestijöiden sparraaja ja inspiroivaksi kehuttu kouluttaja Laura Niemi auttaa organisaatioita menestymään tavoitteellisen, selkeän ja vaikuttavan viestinnän keinoin.
Ennen nykyistä työtään viestintäkyvykkyyksien uudistamiseen keskittyvässä asiantuntijatalossa Valoriassa Laura työskenteli 10 vuoden ajan viestijä-markkinoijana eri sektoreilla. Hänellä on omakohtaista kokemusta siitä, miten organisaatioviestijä voi ottaa paikkansa johdon kumppanina ja vaihtaa päämäärättömän pyyntöihin reagoinnin koko työyhteisön viestintätaitojen kehittämiseen.
Laura kutsuu kaikki strategisesta viestinnästä kiinnostuneet Valorian luotsaamaan maksuttomaan Strategiasta viestimässä -verkostoon LinkedInissä.

Minna Ristolainen
Minna Ristolainen on sisältötoimisto Kubon digistrategi. Minnalla on pitkä kokemus digitaalisesta markkinoinnista, somesta ja verkkokauppojen kehittämisestä ja hän on työskennellyt aiemmin digitaalisen strategian, somemainonnan ja sisältöjen kehittäjänä useiden brändien kanssa muun muassa mediatoimisto dentsulla. Minnan osaamisessa yhdistyvät datalähtöisyys, luovuus ja käytettävyys. Harrastuksena Minna pyörittää maatuska-aiheista verkkokauppaa.

Linda Saukko-Rauta
Linda Saukko-Rauta on se piirtelijä; webinaarienpelastaja ja visuaalisten muistiinpanojen tekijä, joka livekuvittaa ja kiteyttää tapahtumien sisältöjä - tietenkin digisti. Linda tekee myös piirrosvideoita sekä auttaa yrityksiä visualisoimaan strategioita ja prosesseja piirroskuviksi. Entisessä elämässään Linda oli ruotsinopettaja.

Ville Venäläinen
Ville Venäläinen on yrittäjä. Hänen luotsaamansa Mindhive Oy keskittyy auttamaan yrityksiä ja yhteisöjä kehittämään toimintaansa digitalisaation tuomien mahdollisuuksien avulla ihmislähtöisesti. Venäläisellä on pitkä ura oppimisen ja yhteisöjen kehittäjänä ja verkostojen rakentajana. Hän on ollut aikanaan luomassa SOMETU-verkostoa sekä mm. tekemässä pohjatyötä, josta syntyi aikanaan Open Knowledge Finland.

Noora Verronen
Noora Verronen on Kaikki Somesta Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Kaikki Somesta Oy:n missiona on auttaa yrityksiä ja sisällöntuottajia kehittämään parempaa sisältöä ja aidompaa läsnäoloa sosiaaliseen mediaan, sekä yhdistää yritykset ja vaikuttajat tuloksellisen yhteistyön äärelle. Noora on työskennellyt somen ja vaikuttajien parissa 9 vuotta rakentaen some- ja vaikuttajaratkaisuja, digitaalista asiakaskokemusta sekä tuloksellista sisältökonseptointia eri kanaviin sekä isojen mainostajien että median palveluksessa.

Lauri Vuohensilta
Lauri Vuohensilta on somealan yrittäjä ja ammattitubettaja. Hän on luonut yhden Suomen seuratuimmista somebrändeistä; Hydraulic Press Channelia seuraa eri alustoilla yli 17 miljoonaa ihmistä ja videoille on kertynyt yhteensä yli 3 miljardia näyttökertaa. Hänellä on 6 vuoden kokemus ammattimaisesta somesisällöntuotannosta maailman huipulla sekä yhteistyöstä maailman suurimpien yritysten kuten 20th Century Fox, Netflix ja Adidas. Ydinosaamista on viraalivideoiden tekeminen, tässä Lauri on Suomen paras.